Aapomikko Matti

Suvaitsevuus ja määräneutraaliavioliitto?

Mitä suvaitsevuus on? Suvaitsevuus on ihmisten hyväksymistä sellaisinaan.Tarkemmin(http://fi.wikipedia.org/wiki/Suvaitsevaisuus)!

 

Suvaitsevainen ihminen hyväksyy,kunnioittaa ja arvostaa myös suvaitsematonta ihmistä ihmisenä jolla on omat arvonsa. Suvaitsevalla ja suvaitsematottomalla ihmisellä on oikeus elää. Olisi toivottavaa että eläminen tapahtuisi sovussa.

 

Sukupuolineutraalista avioliitolaista puhuttaessa en ole kenenkään kuullut nostavan esille lakia joka olisi myös määräneutraalia. Määrä ja sukupuoli-neutraalissa avioliitossa ihmiset voisivat mennä naimisiin niin monen (rakastamansa) ihmisen kanssa kuin haluavat. Mielestäni tulisi olla mahdollisuus avioitua kahden (tai vaikka enemmän) samaa tai eriä sukupuolta olevan henkilön kanssa. Tälläiseen on vielä matkaa ja paljon. Lakiehdotus sukupuolineutraalista avioliittosta jäänee kolmannen kerran lakiovaliokuntaan ja raukenee täten vaalikauden päätyttyä jo kolmatta kertaa. Mikä on harmillista. (Ei saada tietää todellista kannatusta eduskunnassa.)

 

Mielestäni on eri uskontokuntien asia keiden avioliiton he vahvistavat. Ainoastaan maistraatilla ja vastaavilla tulisi olla velvollisuus vihkiä kaikki lainmukaan sallitut.

 

Suvaitsevaa ja Suvaitsematonta vuotta 2013!!!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Ei koskaan tarvitse suvaita ihmistä, jonka oppien mukaan jonkun on kuoltava. Ei koskaan.

Käyttäjän kaikupohja kuva
Teemu Roni

Suvaitsevaisuudella on siis rajansa. Se ei voi ylittää niitä. Suvaitsemalla natsin, hän suvaitsee siis myös juutalaisvainon. Niin ei voi tehdä.

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti

Jokaisella on varmasti rajansa omassa suvaitsevaisuudessaan. Ite suvaitsen erilaisia ihmisiä hyvinkin paljon mutta huomattavasti vähemmän heidän tekojaan kuten esim. juutalaisvainoa.

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti

On jokaisen oma asia ketä he suvaitsevat. Ihmisen ei tarvitse suvaita ketään.

½ mieli

Oetko tosiaan sitä mieltä ettei ihmisen tule suvaita ketään..? :) Kokoomusnuorissako Suomen tulevaisuus?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Mielestäni ko. avioliittolain säätäminen pitäisi jättää lepäämään siihen asti, kuin saadaan tieto, kuinka neutraalia avioliittoa oikein tarvitaan.

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti

Mielestäni tuo ei olisi huono ratkaisu mikäli se tapahtuu eduskunnan suuressa salissa. Toisaalta mikään lait muuttuvat omaan tahtiinsa. Sukupuolineutraali avioliittokin on askel huomattavasti neutraalimpaan avioliittolakiin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Minä odottaisin lopullista ratkaisua. Parempi olisi nähdä se lopputulos kaikessa karmeudessaan: sukupuoli-, määrä-, laji-, ikä- jne. vapaaavioliittolaki esitys. Tietenkin minusta nykyinen avioliittolaki on riittävän hyvä.

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti Vastaus kommenttiin #7

Mikään laki ei ole muuttumaton. Lait muuttuvat jatkuvasti mm. avioliittolain edellinen muutos on tullut voimaan 1.7.2012 . Jokainen lain kehitys on sen hetkinen lopputulos. Ja lisäksi kannatus eri asteisille neutraalille avioliitoille on erilainen. Löysin netistä vasta googlettamalla että on joku aikasemminkin ehdottanut määräneutraalia-avioliittoa. http://www.vihrealanka.fi/uutiset/vihre%C3%A4t-nuo...

Harri Lahtinen

Suvaitsevaisuus on ylimainostettu sana Suomessa, minusta epäoikeudenmukaista kusipäätä ei saa eikä pidäkkään suvaita, mitä tulee suvaitsevaisuuteen Suomessa niin kysyisin vain että missä muussa maassa maailmassa melkein puolet kansasta äänestäisi pulustusvoimien ylipäälliköksi sivari homoa ja Suomen ensimmäiseksi naiseksi ulkomaalaista miestä?

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti

Suvaitsevaisuus sanan ylimainostamisesta Suomessa olen pitkälti samaa mieltä. Tosin hieman eri kantilta kuin sinä. Suvaitsevuus pitäisi olla itsestään selvää.

Kysymykseeni vastaisin sen verran että missä muussa maassa puhutaan Suomea ja pelataan lätkää? Mielestäni sukupuolisuuntautumisella tai sivarin käynnillä ei pitäisi olla vaikutusta valittaessa Suomen presidenttiä eikä varsinkaan sen jälkeen kun on kahteen kertaan valittu tasavallan presidentiksi ja ylipäälliköksi henkilö joka ei ole suorittanut asevelvollisuutta.

kati sinenmaa

Aika parantaa ihmisen mielipiteet. Odota vielä muutama kymmenen vuotta, niin itsekin silloin häpeät mielipiteitäsi

Käyttäjän aapomikko kuva
Aapomikko Matti

Minun ei tarvitse odottaa muutamaa kymmentä vuotta sillä häpeän mielipiteitäni jo nyt.
Mutta omien mielipideidensä kanssa on vain elettävä niin nykyisten kuin entisten. Mielipiteet muuttuu ja hyvä näin. Tätä mielipidettä en erityisesti häpeä.

Toimituksen poiminnat