Aapomikko Matti

Maakunta- ja sote-uudistus

Ketkä ”saatanan tunarit” lakeja valmistelevat ?

Nykyisen hallituksen lainvalmistelua seuratessa tulee usein mieleen Urho Kekkosen manaus ”saatanan tunarit” hänen turhauduttuaan eräisiin virkamiehiin. Äskettäinen keskustelu irtisanomislaista meni heti vikaraiteille, koska lainvalmistelu on ollut surkeaa eikä hallitus pysty esittämään kunnollista vaikutusanalyysiä ja sitä kautta perusteluja laille. Keskustelu jäi eipäs-juupas tasolle ja suuntautui vääriin asioihin.

Vanhustemme hoitojärjestelmä kaipaa remontin

Julkisuudessa esiintyy jatkuvia hätähuutoja omaisten, alan ammatilaisten, median ja juristienkin suunnalta vanhustemme ala-arvoisista kohtaloista ja suoranaisesta heitteellejättämisestä hoitoprosesseissamme. Hiljattain nähty Tasemummot-ohjelma TV:ssä oli vain yksi näkymä jäävuoren huipusta. Vanhustenhoito ja sosiaalitoimen organisaatiot ovat täynnä alan ammatilaisia, jotka vilpittömällä  ja vakaumuksellisella tavalla työskentelevät parhaansa mukaan ikäihmisten hyvinvoinnin eteen. Yhteiskunnan käyttämä taloudellinen panostus on suuri ja kasvaa kaiken aikaa.

Vanhustemme hoito hälyttävällä tasolla. Kaivataanko tätä varte SOTE-uudistus ?

Olen kohdannut järkytyksellä Helsingissä iäkkäiden vanhempien sairastuttua ikäihmisten hoitamisen prosessien ja johtamisen tehottomuuden ja kyvyttömyyden vastata vanhojen ihmisten tarpeisiin. SoTe-organisaatiot ovat pullollaan kovan luokan terveydenhoidon ammattilaisia, joista valtaosa pyrkii vilpittömästi  huolehtimaan vanhojen ihmisten hyvinvoinnista.

Vake, SOTE ja muut ajanpelaamisen savuverhot

"Näin valtio unohti kehitysyhtiönsä – Vake pyörii tyhjäkäynnillä ja miljoonaomaisuus sulaa"

https://seura.fi/asiat/tutkitut/nain-valtio-unohti-kehitysyhtionsa-vake-...

--

Miksi nykyään pidetään normaalina Suomessakin sitä, että jokainen vain tavoittelee omaa etua: vaikka se sitten aiheuttaisi ihmishenkien menetyksiä?

Siihenhän lapsetkin opetetaan: kilpailemaan raadollisessa maailmassa, selviytymään itse parhaimpina susina.

Otollinen alusta riikinkukkopolitiikalle?

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan eripura ei sulanut kesän lämmössä. Maanantain syyskauden avauskokous osoitti, että riidat jatkuvat. Viivytystaktiikka näyttää olevan edelleen opposition polittiisena aseena. Hallitusrintama ei ole jäänyt suinkaan aseettomaksi kun ko valiokunta päätti äänin 10-7, että asiantuntijoiden kuulemiset lopetetaan.

Sote-virkamiesten arvioita lehtitietojen pohjalta

Eilen nähtiin viimeisin varsin kummallinen sote-uutisointi, jossa otsikkona oli ”Sdp:n sote-malli on perustuslain vastainen”. Asiassa on monta hämmentävää puolta, joista tässä avattuna muutamia. 

 

Julkinen terveydenhoito

Suomessa on hyvä terveydenhoidon rakenne.

Sen epäkohtia voitaisiin korjata paikallisin keinon.

Julkinen sektori lisäisi maksusitoumuksilla yksityisten tuottajien osuutta.

Hallinnon  rakennetta tulisi keventää. Sieltä työvoimaa siirtämällä perustyöhön.

Valmistuvia lääkäreitä saataisiin lainsäädännön kautta määräaikaiseen työhön julkiselle.

Maakuntahallinto on jo meillä. Kunnat ja kuntayhtymät..

Poliitikot ovat aika vieraantuneet arjen ongelmista.

He mielellään lisäisivät kavereille mukavia työpaikkoja veronmaksajien piikkiin.

 

Miten mitata kuntien elinvoimaisuutta tulevaisuudessa?

Kunnat sekä sote-uudistus ovat puhuttaneet kesälläkin. Ensin asiaa käsitteli YLEn kysely, jonka mukaan suomalaiset haluavat pitää koko Suomen asuttuna ja nyt loppukesästä on keskusteluttanut VATTin selvitys kuntaliitosten vaikutuksista. Molemmista näistä saa tukea omiin poliittisiin tulkintoihin. Samalla on meneillään keskustelu sote-, mutta ei niinkään maakuntauudistuksesta. Maakuntien rakentaminen valtion, kuntien ja maakuntaliittojen sekä sairaanhoitopiirien tehtävistä on liian monimutkainen ja epätarkoituksenmukainen.

Bingopelejä ja bolshevismia

Mehiläisenpistoja, orwellilaisia pisteytysmekanismeja ja toistuvia viivästymisiä; kyvyttömien hallitusten bingopelissä tällä rivillä varmaan jokainen Suomen kansalainen ansaitsisi nyt ilmaisen kahvipaketin. Sipilän kolmivuotinen hallituskausi on tähän mennessä ollut lähes täysi farssi. Deadlinet hallituksen tärkeimpien uudistusten osalta ovat jatkuvasti siirtyneet eteenpäin ja samalla asettaneet koko Suomen kuntasektorin sekaannuksen tilaan.

Löysä turvapaikkapolitiikka vesittää soten

EU-maat ovat 29.6. sopineet yhteisestä turvapaikkapolitiikasta, jolla pyritään ratkomaan nykyisen turvapaikkajärjestelmän ongelmia. Sovitut ratkaisut tiukentavat EU:n turvapaikkapolitiikkaa; esimerkiksi perustettaisiin maihinnousukeskuksia Pohjois-Afrikkaan tai EU-maihin. Myös Suomen pitää ottaa tiukka linja ja huolehtia siitä, että maahanmuutosta ei aiheudu meille merkittäviä kustannuksia, niin kuin vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisistä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä