Aapomikko Matti

Kaikki blogit puheenaiheesta Pello

Matkalla Manner- Suomen pienimpään valtuustoon!

Paljon on vettä virrannut Tornionjoessa siitä kun aloin seuraamaan Pellolaista kuntapolitiikkaa. (n. 8 vuotta sitten) Silloin valtuustossa istui 27 valtuutettua ja nyt kuntavaaleissa valitaan enää 13 valtuutettua. Valtava muutos. Muutos nostaa suhteellisen äänikynnyksen aika korkealle. Tuleva valtuustokausi näyttää onko tarvetta määrän nostamiseen.

Keskusta on Pellon tuulivoimapuolue

Pari tuntia unettavaa asiantuntijahöpinää Palovaaran tuulivoimahankkeen yleiskaavasta ja myllyjen ominaisuuksista, tunnin verran huuleilua valtuutetuilta ja sitten äänestää rätkäytettiin. Siinä kiteytettynä illan yhden asian valtuustokokouksen anti.

Daavid ja Goljat

 Pellon kunta on käynyt tuimaan taistoon Ruotsin kanssa yhteistyönä jo pitkään toteutetun lääkäripäivystyksen puolesta. Aluehallintovirasto on asettanut uhkasakon toiminnan lopettamiseksi, mutta Pellon päättäjät ovat yhtenä miehenä ja naisena järjestelmän jatkamisen takana. Koko jupakan syy ei lopulta ole kummoinenkaan: Päivystyskumppani Övertorneån viidestä lääkäristä yksi ei osaa suomea. Vain hänen päivystysvuorollaan voisi tulkkausapu olla tarpeen, jota löytyy muusta hoitohenkilökunnasta.

Pellolle uhkasakko ruotsinkielisestä päivystyksestä

"Pello suomenkielisenä kuntana ei voi tarjota tulkin avulla päivystyspalveluita tai muita terveydenhuoltolain mukaisia palveluja Ruotsin Övertorneålla, katsoo Lapin aluehallintovirasto (Avi)."

Vaihtakaa Äidinkieleksi Ruotsi.

Vaihdoin Ruotsin viralliseksi kielekseni hetki sitten Pellon kunnan johtajan kehotuksesta. http://www.pellonkunta.blogspot.fi/2014/06/pellosta-kaksikielinen-kunta.html .

Eiköhän kaikki ongelmat tällä korjaannu.

Ehdotan että tällä saatavista rahoista osa käytetään nuorisojärjestöjen tukemiseen ennen käytetyllä mallilla eli toiminnnan kohtuullisten kulujen (kuitit) mukaan pukjektin rajojen mukaan jaettiin avustukseti. Reilu ja tasapuolinen.

 

Pellon kunta (ehkä) myy kiinteistöjä ja ehkä erottaa kunnanhallituksen

Tänään on Pellon kunnnanvaltuuston kokous kello 16:00 alkaen. Asialistan keskeisimpinä asioina ovat kunnan omistamien kiinteistöjen myyminen sekä toimikunnan nimeäminen kunnanvaltuuston erottamiseksi. Ajattelin mennä paikalle tutustumaan kunnanvaltuuston toimintaan. esityslista

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä