Aapomikko Matti

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilä

Keskustan viisi tavoitetta - Sipilä toistaa onnistumisiaan

Neljä viidestä tavoitteesta on saavutettu. Näin olen kuullut Sipilän toistavan monesti.

 

Toimittajat eivät koskaan kysy tavoitteista. Nämäkö ne ovat:

"Keskustan viisi tavoitetta vuodelle 2025 ovat:

Puoluejohtajat eivät ansaitse uudelleenvalintaa veropopulisminsa vuoksi

Veropopulismissa tehdään limbot aina vaalien alla. Petteri Orpo taisi aloittaa luvatessaan palkkaverotuksen keventämistä. Tämä on laajalti hyväksytty tavoite puoluejohdoissa, ehkä siksi, että äänestäjistä taitaa valtaosa olla vielä palkansaajia. Viime vaaleissa Juha Sipilä matki amerikkalaisia esikuviaan ("read my lips" ) lupaamalla, ettei kenenkään verotus kiristy.

Voiko eduskunta hylätä Sipilän hallituksen eron?

Juha Sipilä päätti viime perjantaina itse keskustan lähipiirin tukemana, että hän kaataa oman hallituksensa. Sipilä perusteli sitä vastuunkannolla, kun sote kaatui. Yhtä vahvasti päätöstä voi sanoa vastuun pakoiluksi tilanteessa, jossa vaaleihin on vain viisi viikkoa. Sipilä ”vapautti” itsensä ja puolueensa syyttämään epäonnistumisesta ennen kaikkea eduskuntaa, mutta myös hallituskumppaneitaan - ja teki samalla myös hallituspuolueista ”oppositiopuolueita”.

Juha Sipilän temppua juhlitaan estoitta – Keskustan epätoivo kääntyi riemuksi

Suoraselkäinen ratkaisu vai härski vaalitemppu? Juha Sipilä (kesk) kaatoi hallituksensa perjantaina, minkä jälkeen teolle on lyöty kahtalaista leimaa.

Yhtäältä voidaan nähdä, että Sipilä kantoi vastuunsa ja lunasti lupauksensa tulos tai ulos -linjauksen mukaisesti. Toisaalta eronpyyntö viitisen viikkoa ennen eduskuntavaaleja näyttää pahasti poliittiselta silmänkääntötempulta.

Onko Juha Sipilä periaatteen mies - vai politiikassa ryvettynyt yritysjohtaja?

Onko pääministeri Juha Sipilä periaatteen mies, joka vain noudatti neljä vuotta kuuluttamaansa periaatetta "Tulos tai ulos", ja havaittuaan, että tulosta ei syntynyt, lähti ulos?

Vai onko hän sisäisen äänen johtama, poliittisen raikkautensa menettänyt, roolinsa väärin käsittänyt muukalainen politiikassa, eräänlainen moliéreläinen "yritysjohtaja politiikan areenalla"?

*

Sisäinen ääni

Leikkaus onnistui, potilas kuoli

Uskovaisen Juha Sipilän (kesk) hallituksessa on vain yksi katolilainen, ulkoministeri Timo Soini (sin). Hallitus on silti omaksunut tapansa Rooman paavilta. Paavihan on vuosisataisten perinteiden mukaan aina erehtymätön, möläytti mitä hyvänsä. Syntejä ei voi katua, kun niitä ei ole tehnyt. Korkeintaan muille anteeksi antaa.

Onko keskustasta tulossa auringonlaskun puolue?

2015 eduskuntavaalien alla silloiset hallituspuolueet menivät vaalipaniikkiin. Ne ryhtyivät kaatamaan omia esityksiään eduskunnan suuressa salissa. 2019 eduskuntavaalien alla pelinpolitiikka palasi näyttämölle, mutta draaman kaari on vielä suurempi.

Uusi alku, uusi toivo

Pääministeri Juha Sipilä onnistui viikolla järjestämään draamaa ja jännitystä vaaleihin valmistautuvan Suomen politiikkaan. Se mikä alkoi uutispommina, paljastui nopeasti kömpelöksi vaalitempuksi.

Hallituksen lähtö oli yllätys lähes kaikille paitsi Sipilälle itselleen. Jopa eduskunnan puhemiestä Paula Risikkoa informoitiin asiasta STT:n tekstiviestiuutisella. Se on vähän kuin ilmoittaisi avioerosta tekstarilla.

Kysymys pääministeri Juha Sipilälle

Pääministeri Juha Sipilän mukaan sote ei kaatunut perustuslakiin tai hallituksen esityksen puutteisiin vaan opposition vastustukseen. Näin kerrotaan Ylen uutisjutussa lauantaina 9.3.2019 (https://yle.fi/uutiset/3-10681141).

Suomen korkein lakien perustuslainmukaisuutta tulkitseva toimielin on eduskunnan perustuslakivaliokunta. Vaalikauden 2015-2019 aikana perustuslakivaliokunta on antanut Sipilän hallituksen sotemaku-uudistuksen lakipaketeista kolme kriittistä, mutta yksimielistä lausuntoa.

Pääministerin ratkaisu

Pääministeri on jättänyt hallituksen eronpyynnön. Hallitus jatkaa toimitusministeriönä. Sote-uudistuksen toteutuminen ei aikataulusyistä ollut enää mahdollinen.

Pääministeri teki oman ratkaisunsa. Tykkäsi siitä tai ei. Sen mukaan mennään.

Täytyy sanoa, että poliittinen järjestelmämme on rikki, jos emme saa yhtä uudistusta tehtyä edes 15 vuodessa. Soteen on haettu ratkaisua jo neljän eduskunnan aikana. Oikeastaan kaikkien mahdollisten mallien perustuslaillisuus on arvioitu. Nyt oltiin lähempänä onnistumista kuin koskaan ennen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä